Ajankohtaista

11.5.2021 | Blogi

Summanen - Paljon enemmän kuin metalliputkia

Summanen - Paljon enemmän kuin metalliputkia

Summanen Oy on monipuolinen metallituotteiden sopimus- ja projektivalmistuksen virtuoosi, jolla on pitkä kokemus alalta. Mistä Summasen tarina kolminkertaisena ässänä on alkanut ja miten kukkasipulit liittyvät siihen? Missä olemme tänään ja miten se eroaa siitä, mitä olimme ennen? Kuinka autamme asiakkaita? Jatka lukemista, niin kerromme!

               

VILJELIJÄSTÄ METALLIALAN AMMATTILAISEKSI

Valtteri Summanen oli 1950-luvulla Okeroisten kylällä toimiva viljelijä, joka viljeli työkseen kukkasipuleita. Aikaa kului ja ajatuksia alkoi syntyä. Vuonna 1957 hän luopui viljelystä ja aloitti metallitöiden teon omassa kellarissaan eli nykyisen toimiston alakerrassa, jonka yläkerrassa perhe tuolloin asui. Pienillä metallitöillä hän auttoi kyläläisiä, jonka myötä metallitöiden kysyntä kasvoi ja hänellä oli mahdollisuus elättää perheensä ja kasvattaa toimintaa.
 

               


summanen oy, metallikalusteen valmistaja, metallituotteiden valmistaja

Valtteri oli aiemmin työskennellyt lahtelaisissa kalustetehtaissa, jossa hän kasvatti asiantuntemustaan kalustamisesta. Valtterin poika, Kari Summanen, seurasi lapsesta saakka metallialan toimintaa isänsä mukana ja päättikin jatkaa Summasen toimintaa isänsä jalanjäljissä. Karin vahvan liiketoimintanäkemyksen myötä yrityksen liiketoiminta sai uudet mittasuhteet ja uusia aluevaltauksia tehtiin. Tehtaalla tehtiin entistä enemmän kalusterunkoja ja muita tuotteita kalustealalle. 90-luvun alussa lama iski ja kuritti koko Suomea - niin myös Summasta, joka ajautui monen muun yrityksen tavoin konkurssiin.               

 

 



Summanen nousi konkurssista kuitenkin entistä vahvempana jaloilleen. Yritystä kehitettiin ja kalustamisen lisäksi palveluja laajennettiin palvelemaan kaikkia teollisuuden alan toimijoita, joissa Summasen ammatillista osaamista ja näkemystä tarvittiin. Parhaimmillaan työntekijöitä on ollut 50. Monella tekijällä ura kesti ja on kestänyt pitkään - viimeisin eläkkeelle jäänyt metallitöiden ässä oli Summasella töissä upeat 47 vuotta. Se kertoo myös Summasesta työnantajana, sillä moni on voinut rakentaa mielekästä työuraa ja tarinaa on kirjoitettu yhdessä eteenpäin. Vaikka lama toi mukanaan suuria muutoksia ja haasteita, samaan aikaan se pakotti katsomaan eteenpäin uudella tavalla. Summasen vakaa pohja oli syntynyt, joka tulisi mahdollistamaan kasvun ja kehityksen myös jatkossa.

              

SUMMANEN KOLMANNESSA SUKUPOLVESSA

Vuonna 2008 Tanja, Karin tytär, tuli mukaan yrityksen toimintaan ja pian sen jälkeen tehtiinkin sukupolvenvaihdos, vaikkakaan se ei ollut itsestään selvä askel Tanjan uralla. Yrityksessä tehtiin tuolloin pääasiassa alihankintavalmistusta ja tuotteilla oli melko matala jalostusaste. Tanjalle oli kuitenkin selvää, että hän halusi toimia laaja-alaisemmin ja viedä Summasen liiketoiminnan seuraavalle tasolle. Hänellä oli alusta lähtien selkeä visio siitä, kuinka metalliosia tulisi jalostaa pidemmälle, kehittää omia tuotteita sekä tuottaa asiakkaille entistäkin enemmän lisäarvoa ja tuoda saataville lisää palveluja.



Miltä Summanen Oy näyttää vuonna 2021? Tanja Lundénin johdolla Summasta on viimeisen kymmenen vuoden sisällä viety eteenpäin digitaalisesti, tuotannollisesti ja liiketoimintakaupoilla sekä myös uusia toimenkuvia on syntynyt.

“Tänä päivänä tarjoamme paljon enemmän kuin vain metalliputkia - olemme alan asiantuntija ja kokonaisvaltainen kumppanisi, riippumatta siitä tarvitsetko yksittäistä metalliosaa vai valmista lopputuotetta suunnittelusta toimitukseen saakka. Asiakkaina on kalustealan jälleenmyyjiä, rakennusalan asiantuntijoita ja eri alojen  hankintavastaavia. Missä ikinä metallia tarvitaankin, me olemme apunasi.”

Tuotantoketjuja on vahvistettu teknisellä suunnittelulla ja muotoilulla sekä kokoonpanolla. Tänä päivänä Summasen toiminnan tukena ovat myös omat tuotemerkit, Monena ja Alastek, joiden kanssa Summanen on kolminkertainen metallituotteiden- ja erikoiskalustamisen ässä. Monena on suomalainen markkinajohtaja eteis- ja aulakalustamisessa, kun taas Alastekin istuimet ja pöydät soveltuvat esimerkiksi hoivakoteihin, terveydenhuollon tiloihin sekä työ- ja oppimisympäristöihin. Inspiraation lähde kehittymiseen ja liiketoiminnan viemiseen eteenpäin syntyy poikkialaisuudesta eli inspiraatio haetaan muilta aloilta, ja sovelletaan omaan tekemiseen ja sen parantamiseen. 

“Meillä on hihoissamme ja tekijöinä ässiä, mikä tekee meistä erikoiskalustamisen kumppanin. Monena ja Alastek tarjoavat valmiita tuotteita ja Summanen täydentää näitä kahta tekemällä toiveidesi ja tarpeidesi mukaan tuote- ja sarjavalmistusta”, Tanja kertoo. 

 


KOKENUT AMMATTILAINEN, ETEENPÄIN KATSOVA UUDISTUJA

Metallituote Summanen Oy nimi muuttui keväällä 2020 virallisesti Summanen Oy:ksi. Nimi kuvastaa paremmin kokonaisuutta, jota asiakkaille tänä päivänä tarjotaan. Ja vaikka nimi muuttui, niin tarjontaan kuuluu edelleen yksittäisiä työsuoritteita, kuten putkentaivutusta ja hitsausta, mutta sen ympärillä on tietotaitoa tarjota laajojakin kokonaisuuksia eri toimialoille. Metallin lisäksi hyödynnetään monipuolisesti esimerkiksi puuta, muovia ja lasia, jotta kokonainen tuote voidaan valmistaa halutunlaiseksi. Kokonaisuudet valmistuvat kovalla ammattitaidolla ja laajalla alihankintaverkostolla. Summanen hoitaa tekniset suunnitelmat, huolehtii tuotteet valmiiseen loppupakkaukseen saakka ja toimittaa ne asiakkaan jakelu- tai logistiikkaverkostoon, jos siihen on tarve. Tuotteita valmistetaan eri toimialoille ja tiedämme hyvin, että eri aloilla tarpeet ja vaatimukset voivat olla hyvinkin erilaisia. Kokonaisratkaisu voi olla niin yksittäinen kaluste, wc-kalustamiseen tarvittava tukikaide tai suihkuistuin, porraskaide, eteisnaulakko kuin palvelutiskikin. Summasen tuotannosta löytyy myös omat tuotteet, joiden kautta on syntynyt ymmärrys ja tietotaito ongelmista ja haasteista, joita asiakkaat kohtaavat. Suunnittelijoille tarjolla on BIM-objekteja, valmiita ratkaisumalleja ja suunnittelun tuki. Toiminta on siis hyvin kokonaisvaltaista, alusta loppuun saakka mietittyä ja asiantuntevaa. Yhdessä tekemistä, asiakasta kuunnellen. 

“Meillä Summasella on töissä ammattilaiset ammattilaisia varten. Toimintamme perustuu vuorovaikutukseen ja strategiseen kumppanuuteen - osaamisemme on käytössäsi. Haasta meitä ja ota yhteyttä. Selvitetään, kuinka voisimme juuri sinua auttaa!”


Tarvitsetko yksittäistä metalliosaa vai voisimmeko suunnitella koko lopputuotteen yhdessä? Me olemme kokonaisvaltainen kumppanisi projektin alusta loppuun. Kerro kuinka voimme auttaa ja voit luottaa siihen, että asiantuntijamme tarjoavat ratkaisun aina yksittäisistä materiaalivalinnoista oikeanlaiseen valmistukseen.
Ota yhteyttä
info@summanen.fi tai 03 884 150


Lisätietoa

Kysy lisää

Kysy lisää

Tanja Lundén

Toimitusjohtaja

Tanja Lundén

Ota yhteyttä:
+358 40 588 4114
tanja.lunden@summanen.fi