Ajankohtaista

24.3.2023 | Blogi

TET-viikkoni Summasella

TET-viikkoni Summasella

Takana on mukava maaliskuinen viikko, kun saimme työpaikallemme ahkeran apurin. Helmiina saapui ässäporukkaamme maanantaina 20.3. suorittamaan perinteistä työelämään tutustumisjaksoa. Helmiinalla oli TET-paikkaa pohtiessaan jo selkeä näkemys siitä, millaiseen työhön hän haluaisi tutustua, sillä hän kertoi olevansa erityisen kiinnostunut suunnittelijan työstä sekä markkinoinnista. Pääsimme siis muokkaamaan viikosta juuri hänelle sopivan ja laatimaan mahdollisimman mielenkiintoiset tehtävät. Tässä pienessä blogitekstissä Helmiina kertoo omin sanoin kokemuksistaan meillä Summasella.

 

Olin viikon kestävällä TET-jaksolla Summasella. Pääsin tutustumaan etenkin suunnittelijan työhön ja toimenkuvaan sekä kotimaisen yrityksen toimintaan. Sain paljon kivoja ja mieleisiä työtehtäviä, kuten valokuvaamista järjestelmäkameralla, oman naulakon suunnittelemista ja piirroskuvitusta. Osana suunnittelutyöhön tutustumista laadin esityksen tekemästäni tutkimuksesta erilaisista naulakkomalleista.

 

Pääsin suunnittelun lisäksi seuraamaan markkinointityötä ja siihen liityviä tehtäviä. Sain kirjoittaa kokemuksiani viikon ajalta ja julkaista ne sekä nettisivuilla että sosiaalisessa mediassa. Tutustuin myös Summasen hyvinvointipäällikköön Sisuun, jonka kanssa työskentely oli erityisen mukavaa. Koin viikon aikana paljon ja opin uutta, enkä usko, että tällaista kokemusta olisin muualta saanut.

 

 

 

Koko ässäporukkamme haluaa lämpimästi kiittää Helmiinaa ahkerasta työpanoksesta viikon aikana. Helmiinan perehtyminen ja tehtävien suorittaminen ylitti odotuksemme ja tuotti jopa muutaman jatkokehitettävän ideankin. Suunnitteluun ja markkinointiin saimme uusia näkökulmia, kuten esimerkiksi naulakkokalusteiden käyttökokemuksia kouluympäristöstä sekä markkinointiin soveltuvaa kuvasisältöä uudella twistillä. Tämän tekstin kuvituskuvat ovat täysin Helmiinan käsialaa.

 

Kirjoittajat: Markkinointiässät Helmiina ja Tuulia

Kysy lisää

Kysy lisää

Summanen keskus

Summanen keskus

Ota yhteyttä:
+358 3 884 150
info@summanen.fi